In English  
Sisällysluettelo

Opiskelijalle

Tarkastajalle

Hyväksyjälle

Usein kysytyt kysymykset

Opiskelijalle

Tässä ohjeessa neuvotaan, miten lopputyöstä tehdään pitkäaikaissäilytykseen soveltuva PDF/A-versio ja miten työ lähetetään Laturi-palveluun tarkastamista, hyväksymistä, arkistoimista ja esillepanoa varten.

Ennakkovalmistelut

Tee seuraavat ennakkovalmistelut ennen opinnäytteen syöttämistä Laturiin.

Viimeistele opinnäytetyö

Noudata oman koulutusohjelmasi antamia opinnäytteen sisältöä ja ulkoasua koskevia ohjeita.

Koko lopputyön tulee olla yhdessä tiedostossa. Tarkista koulutusohjelmasi antamista ohjeista, tuleeko sinun sisällyttää opinnäytteeseen esimerkiksi tiivistelmä ja sisällysluettelo. Myös kansilehden tulee olla samassa tiedostossa. Laturi ei muuta tiedostoasi mitenkään, esimerkiksi kansilehteä ei luoda automaattisesti.

Huolehdi, että sinulla on tarvittavat oikeudet ja luvat kaikkeen opinnäytteeseesi sisältyvään materiaaliin. Ole erityisen huolellinen, jos esimerkiksi jokin tutkimusryhmä on luovuttanut käyttöösi aineistoa. Mikäli olet epävarma asiasta, keskustele ohjaajasi kanssa.

Varmista ohjaajaltasi, että opinnäytteesi on valmis hyväksyttäväksi eli työhön ei enää tehdä mitään muutoksia.

Tiivistelmäteksti

Työn syöttämistä varten tarvitset tiivistelmän myös tekstimuotoisena. Tämä tiivistelmäteksti tulee työn kuvailutietoihin Jultika-tietokannassa. Mikäli et ole vielä laatinut tiivistelmää, se täytyy tehdä ennen Laturiin syöttämistä.

Älä muotoile (lihavoi, alleviivaa, kursivoi tms.) tekstiä. Kappalevaihdot ovat sallittuja.

Tee lopputyöstä PDF/A-tiedosto

PDF/A on pitkäaikaissäilytykseen ja arkistointiin tarkoitettu tiedostomuoto. Sen tiedostopääte on pdf. PDF-tiedostomuotoja on useita erilaisia eivätkä kaikki pdf-päätteiset tiedostot ole PDF/A-tiedostoja. PDF/A-tiedostot ovat yhteensopivia ISO 19005-1 arkistointistandardin kanssa. Voit tehdä PDF/A-tiedoston esimerkiksi jollakin seuraavista tavoista:

  • Microsoft Word:
    1. Avaa opinnäyte Wordiin
    2. Valitse "Tallenna nimellä/Save as"
    3. Valitse käytettäväksi tiedostotyypiksi PDF
    4. Klikkaa "Asetukset/Options"
    5. Laita rasti kohtaan "ISO 19005-1 compliant (PDF/A)"
    6. Paina "OK"
    7. Anna tiedostolle haluamasi nimi
    8. Valitse tallennushakemisto
    9. Paina "Tallenna"
  • OpenOffice Write:
    1. Avaa opinnäyte Writeen
    2. Valitse "Vie PDF:änä/Export as PDF..."
    3. Laita rasti kohtaan "PDF/A-1a" (alla kuvalinkki asetuksista)
    4. Paina "Vienti/Export"
    5. Anna tiedostolle haluamasi nimi
    6. Valitse tallennushakemisto
    7. Paina "Tallenna/Save"
  • PDF-XChange Pro: (Käytettävissä mm. mikrohallissa PR106 ja tietohallinnon ylläpitämissä oppimiskeskuksen opiskelijatyöasemissa (Pegasus/Tellus/Luna))
    1. Avaa opinnäyte käyttämäsi tekstinkäsittelyohjelmaan (esim. Microsoft Word tai OpenOffice Write)
    2. Valitse "Tulosta/Print"
    3. Valitse tulostimeksi "PDF-XChange"
    4. Valitse tulostimen ominaisuudet/properties
    5. Valitse "Settings"-välihdeltä kohta "General"
    6. Valitse kohdasta "Conform to Specification" arvo "PDF/A-1b (RGB)"
    7. Valitse "Ok"
    8. Valitse "Tulosta/Print"
    9. Anna tiedostolle haluamasi nimi
    10. Valitse tallennushakemisto
    11. Paina "Tallenna/Save"
  • LaTeX:
    1. Tee lopputyöstä normaali PDF. Varmista että kaikki fontit ovat sisällytetty PDF:ään
    2. Muunna tiedosto PDF/A:ksi käyttämällä Muuntaja-palvelua
  • Muuntaja:
    1. Mene osoitteseen http://muuntaja.oulu.fi
    2. Noudata Muuntajan antamia ohjeita

Selaa PDF/A-tiedosto läpi ja tarkista, että kaikki teksti- ja kuvaelementit näkyvät tarkoittamallasi tavalla. Kiinnitä huomiota myös tavutukseen.

Opinnäytteen syöttäminen Laturi-palveluun

Huom! Mikäli kyseessä on parityö, lue lisäohjeet kohdasta Usein kysytyt kysymykset.

Huom! Mikäli PDF/A-tiedoston koko on yli yhden gigatavun, älä syötä työtä Laturiin vaan ota yhteyttä helpdeskiin laturi@oulu.fi.

Aloita syöttäminen menemällä selaimella osoitteeseen https://laturi.oulu.fi.

Kirjaudu palveluun Student-tunnuksella (ent. Pajun tunnus)

Olet "Näytä opinnäyte" -sivulla, joka on jaettu kolmeen osaan. Ylimmässä osassa näkyvät yliopiston opintotietojärjestelmä Oodista tulevat tiedot. Keskiosaan tulee tiedot, joita olet parhaillaan syöttämässä. Tässä vaiheessa keskiosa on vielä keskeneräinen. Alimmaiseen osaan tulee tieto opinnäytteesi hyväksymisestä.

Ennen kun alat syöttämään opinnäytettäsi tarkista, että kaikki tiedot ensimmäisessä osassa ovat oikein. Mikäli tiedoissa on virheitä, ota yhteyttä tiedekuntasi palvelupisteeseen Yhteystiedot löytyvät sivulta http://www.oulu.fi/yliopisto/opiskelu/opintohallinnon-palvelupisteet.

Paina "Lisää opinnäytetyö" -painiketta.

Olet nyt "Syötä opinnäyte"-sivulla.

Aluksi, kopioi valmis tiivistelmäteksti ja liitä se tekstikenttään. Jos olet laatinut muunkielisen tiivistelmän, liitä se toiseen tekstikenttään.

Tarkista teksti huolellisesti, varsinkin sen tavutus ja rivinvaihto. Huomaa, että tekstin muotoilu kuten kursivointi tai lihavointi ei näy Laturissa.

Nyt voit lisätä PDF/A-tiedoston. Klikkaa Browse-painiketta, valitse tiedosto ja klikkaa Open-painiketta.

Seuraavaksi, perehdy tarkoin keltaisella alueella oleviin ehtoihin.

Valitse haluatko, että opinnäytteesi on selailtavissa, tulostettavissa ja tallennettavissa julkisesti verkossa.

Valitse annatko luvan opinnäytteesi tallentamiseen Urkund plagiointianalyysi –järjestelmään. Klikkaa linkkiä avataksesi Urkund-sopimus uudessa välilehdessä. Lue sopimus, sulje välilehti ja valitse haluamasi vaihtoehto. Vahvista, että olet tutustunut yllä mainittuihin ehtoihin ja hyväksynyt ne.

Paina nyt "Lähetä" -painiketta.

Olet nyt syöttöprosessin loppuvaiheessa – "Vahvista opinnäyte" -sivulla.

Tarkista, että kaikki syöttämäsi tiedot ovat oikein. Jos haluat tehdä muutoksia, klikkaa Muokkaa-painiketta palataksesi edelliselle sivulle.

Kun kaikki tiedot ovat oikein, paina "Vahvista"-painiketta. Huomaa, että opinnäytteesi on nyt syötetty järjestelmään, etkä voi tehdä siihen enää muutoksia.

Vahvistamisen jälkeen palaat "Näytä opinnäyte" –sivulle takaisin.

Jos olet syöttänyt vahingossa väärän tiedoston, tai epäilet, että syötössäsi on tapahtunut virhe, ota yhteyttä helpdeskiin laturi@oulu.fi.

Nyt voit kirjautua ulos järjestelmästä oikeassa ylälaidassa olevan linkin kautta.

Nyt Laturi tarkastaa opinnäytteesi PDF/A –muodon. Mikäli PDF/A-tiedostossasi ilmenee ongelmia, saat sähköpostiviestin ja ohjeita PDF/A-version tekemiseen ja ongelmien ratkaisemiseen.

Tämän jälkeen työ lähetetään Urkund-järjestelmään (jos olet valinnut tämän vaihtoehdon), tarkastajillesi ja hyväksyttäväksi. Saat sähköpostiviestin, kun opinnäytteesi on hyväksytty.

Tarkastajalle

Tässä ohjeessa neuvotaan, miten opinnäyte ja siihen mahdollisesti liittyvä Urkund-analyysi noudetaan Laturi-järjestelmästä.

Opinnäytteet otetaan tarkastettavaksi vain Laturi-järjestelmän kautta. Mitenkään muuten tarkastettavaksi toimitettua työtä ei pidä ottaa vastaan.

Laturiin syötetyt työt ovat valmiita. Niihin ei tehdä enää muutoksia esimerkiksi tarkastajan tekemien huomioiden johdosta.

Mene selaimella osoitteeseen https://laturi.oulu.fi.

Kirjaudu palveluun Koivun tunnuksella.

Olet nyt "Yhteenveto"-sivulla, jossa näkyvät luettelona sinulle tarkastattevaksi toimitetut opinnäytteet.

Avaa haluamasi työ klikkaamalla työn otsikkoa.

Olet "Näytä opinnäyte" -sivulla, joka on jaettu neljään osaan. Ylimmässä osassa näkyvät yliopiston opintotietojärjestelmä Oodista tulevat tiedot. Toisessa osassa ovat opiskelijan syöttämät tiivistelmät sekä varsinainen työ PDF/A-muodossa. Kolmanannessa osassa näkyvät Urkund-raporttiin liittyvät tiedot. Alimmaiseen osaan tulee tieto opinnäytteen hyväksymisestä.

Voit ladata opinnäytteen sivun toisessa osassa olevan "Tiedosto"-linkin kautta.

Voit avata Urkund-raportin sivun kolmannessa osassa olevan "report_reporurl" -linkin kautta.

Nyt voit kirjautua ulos järjestelmästä oikeassa ylälaidassa olevan linkin kautta.

Tarkastaja ei syötä Laturiin mitään tietoja.

Hyväksyjälle

Tässä ohjeessa neuvotaan, miten opinnäyte ja siihen mahdollisesti liittyvä Urkund-analyysi noudetaan Laturi-järjestelmästä.

Opinnäytteet otetaan hyväksyttäväksi vain Laturi-järjestelmän kautta. Mitenkään muuten hyväksyttäväksi toimitettua työtä ei pidä ottaa vastaan.

Mene selaimella osoitteeseen https://laturi.oulu.fi.

Kirjaudu palveluun Koivun tunnuksella.

Olet nyt "Yhteenveto"-sivulla, jossa näkyvät luettelona sinulle hyväksyttäväksi toimitetut opinnäytteet.

Avaa haluamasi työ klikkaamalla työn otsikkoa.

Olet "Näytä opinnäyte" -sivulla, joka on jaettu kolmeen osaan. Ylimmässä osassa näkyvät yliopiston opintotietojärjestelmä Oodista tulevat tiedot. Keskimmäisessä osassa ovat opiskelijan syöttämät tiivistelmät sekä varsinainen työ PDF/A-muodossa. Kolmanannessa osassa näkyvät Urkund-raporttiin liittyvät tiedot. Alimmaiseen osaan tulee tieto opinnäytteen hyväksymisestä.

Voit ladata opinnäytteen sivun toisessa osassa olevan "Tiedosto"-linkin kautta.

Voit avata Urkund-raportin sivun kolmannessa osassa olevan "report_reporurl" -linkin kautta.

Nyt voit kirjautua ulos järjestelmästä oikeassa ylälaidassa olevan linkin kautta.

Hyväksyjä ei syötä Laturiin mitään tietoja. Opinnäytteen hyväksymistä koskevat tiedot syötetään Oodiin.

Usein kysytyt kysymykset (FAQ)

Miten toimitaan, jos opinnäytteellä on kaksi tekijää (parityö)?

Parityötä syöttävien opiskelijoiden tulee huomioida seuraavat asiat:

  • Kumpikin opiskelija syöttää työn Laturiin itse.
  • Syötettyjen töiden on oltava identtisiä (sama tiedosto)
  • Syötettyjen tiivistelmien on oltava identtisiä
  • Julkaisulaajuutta ja Urkundia koskeviin kysymyksiin on vastattava identtisesti
  • Kumpikin Opiskelija kirjoittaa syöttövaiheessa "Lisätietoja"-kenttään "Parityö XXXXXXXX kanssa", jossa XXXXXX on toisen tekijän nimi.

Tarkastajat ja hyväksyjät saavat työn kahteen kertaan.

Toisen opiskelijan kohdalla mahdollinen Urkund-analyysi ei ole todenmukainen (100% plagiaatti).

Muilta osin opinnäytteen syöttäminen tapahtuu normaalin syöttöohjeen mukaisesti.

Miten toimitaan, jos tarkastajana on yliopiston ulkopuolinen henkilö?

Laturi-järjestelmään pääsee vain Paju/Koivu/Shibboleth-tunnuksella. Yliopiston henkilökuntaa oleva toinen tarkastaja voi toimittaa lopputyö ulkopuoliselle tarkastajalle esimerkiksi sähköpostilla.

Myös henkilöillä, joilla ei ole työsuhdetta yliopistoon, on mahdollisuus saada tunnus. Lisätietoja: http://www.oulu.fi/tietohallinto/neuvonta/kayttoluvat/tyontekijatunnus.html

Miten saamenkieliset tiivistelmät syötetään?

Laturi-järjestelmä tukee unicode-merkistöä.

Opinnäytte sisältää liikesalaisuuksia, miten toimitaan?

Varsinaiseen arvosteltavaan työhön ei tule sisällyttää liike- tai ammattisalaisuuksia vaan ne on jätettävä työn tausta-aineistoon.

Laturiin syötetyt opinnäytteet tulevat julkisiksi hyväksymisen jälkeen siinä laajuudessa kuin opiskelija syöttövaiheessa valitsee.

Laturiin syöttämisen jälkeen huomasin työssäni virheen. Miten toimitaan?

Keskustele opinnäytteesi ohjaajan kanssa, onko virhe niin vakava, että se on korjattava. Ohjaajasi suostumuksella voit pyytää Helpdeskistä laturi@oulu.fi mahdollisuutta syöttää työsi uudelleen. Älä lähetä korjattua versiota tarkastajille ja hyväksyjille esimerkiksi sähköpostitse. Tarkastattevaksi ja hyväksyttäväksi opinnäytteen voi toimittaa vain Laturi-järjestelmän kautta.